Poika raidallisessa pyjamassa

                                Ihminen on susi ihmiselle

 

 

Luin kirjan "Poika raidallisessa pyjamassa", jonka on kirjoittanut John Boyne. Kirja julkaistiin vuonna 2006.

            Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1940-luvun Natsi-Saksaan, juutalaisvainojen aikaan. Kirjan päähenkilö on yhdeksänvuotias Bruno-poika, joka joutuu muuttamaan kotikaupungistaan Berliinistä Puolaan komendantti-isänsä saatua siirron Auschwitziin keskitysleirin päälliköksi. Kirjan pääjuonena on Brunon sopeutuminen ankeaan lähiympäristöön ja ystävystyminen leirin lapsivangin Shmuelin kanssa. Pienten ystävysten uteliaisuus ja tutkimushalu johtavat kertomuksen surulliseen päätökseen.

             Kirja kuvaa monenlaisia valta- ja alistussuhteita, suoraa väkivaltaakin. Kertomuksen alussa kerrotaan Brunon isoäidin sanallisesta kapinnoinnista poikansa sotilasuralla etenemisen takia. Isä on päässyt Hitlerin suosioon ja se ei äitiä vanhempana miellytä. Isoäidin mielipiteellä ei mieskeskeisessä sotilaskulttuurissa ole kuitenkaan painoa. Perheen äidin ja lasten vastarinta Puolaan muuttoa kohtaan ohitettiin, eikä vaihtoehtoja perheelle esitetty. Sukupuolten välinen tasa-arvo ei tuolloin, noin 70 vuotta sitten, ollut läheskään nykyisen kaltaista, ja erityisesti naiset olivat myös taloudellisesti miehistään riippuvaisia, kun naisten työskentely kodin ulkopuolella oli vielä varsin harvinaista. Perheen isän sana oli selkeästi laki. Muutoinkin kirja kuvaa aikaa, jolloin lasten kasvatus oli autoritaarisempaa, eikä lapsilla ollut samanlaista sanan- eikä päätösvaltaa asioihinsa kuin nykyään länsimaissa on tapana. Myös perheen ulkopuolisiin aikuisiin, jopa omiin vanhempiin, piti suhtautua varoen, mikä todennäköisesti oli kansallissosialismin ajan hengen mukaista. Kertomuksen edetessä Bruno joutuu varomaan käytöstään, valehtelemaan ja pettämään ystävänsä Shmuelin pelätessään isänsä alaisen, luutnantti Gotlerin vihaa tämän väkivaltaisen käytöksen takia. Bruno oli aiemmin nähnyt luutnantin pahoinpitelevän perheen juutalaispalvelijaa.

              Natsisotilaiden käytös keskitysleirin juutalaisvankeja kohtaan oli erityisen mielivaltaista. Hitlerin rotuopin mukaan juutalaiset eivät olleet edes ihmisiä, ja koko kansa piti hävittää. Vankeja kahlitaan, laitetaan pakkotyöhön, pahoinpidellään törkeästi, nälkiinnytetään, pidetään muutoinkin surkeissa olosuhteissa ja surmataan silmittömästi, puhumattakaan isojen joukkojen teloituksesta kaasukammiossa. Keskitysleirin ilmapiiriä kuvataan alistuneeksi, apaattiseksi ja täysin toivottomaksi, kun pakenemismahdollisuutta ei ollut. Ikäisekseen lapsellinen Bruno-poika ei kaikkea näkemäänsä ymmärrä, hän luuli kotinsa naapurissa sijaitsevaa keskitysleiriäkin maatilaksi.

               Vaikeaa onkin käsittää, että samankaltaista tapahtuu vielä nykyäänkin monilla sotatoimialueilla, vielä Euroopassakin entisen Jugoslavian alueella Bosnian sodan aikana 1990-luvulla. Sotasyyllisyysoikeudenkäyntejä tuon ajan tiimoilta aloitetaan edelleen. Kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeenkin myös natsirikollisia etsitään edelleen oikeuden edessä tuomittaviksi.

Vaikka kirjan tapahtumat perustuvat elettyyn historiaan, ne tuntuvat liki epärealistisilta kaikessa raadollisuudessaan. Säälittävimmiltä tuntuivat perheen iäkkään juutalaispalvelijan ja tämän lailla lapsivankina keskitysleirillä asuvan Shmuelin kohtalo. Molemmat näkivät nälkää ja joutuivat mitättömästäkin syystä piestyiksi. Kirjan päähenkilön Bruno-pojan naivius, joka johtui hänen suojelusta asemastaan ja siitä johtuvasta tiedon puutteesta, tuntuu uskomattomalta.